keskiviikko 25. lokakuuta 2017

SVEITSILÄISTÄ RAKENNUSTAIDETTA.

Sveitsiläiset rakennukset ovat suomalaisin silmin katsottuna taidetta niin ulkoa kuin sisältäkin. Huikaisevia yksityiskohtia näkee kaikkialla. Perinteitä vaalitaan uudisrakentamisessakin, mutta varsinkin iäkkäiden rakennusten entisöimisessä ja myös kunnossapidossa ei tingitä, vaan laatuisa jälki näkyy kaikessa.

Rakennusmääräyksistä emme kyselleet mitään, mutta järjestelmällisyydestä rakennusten sijoittelussa ja niiden ulkoasusta voi päätellä, että rakennuksien on täytettävä tietyillä alueilla tarkasti rakennusmääräykset. Muuhun lopputulokseen ei voi tulla, kun maata kiertelee. Taiteellinen vaikutelma pysyy lähes kaikkialla korkeana.

Huomionarvoista on myös se, että pihapiirit ovat siistejä ja sveitsiläisillä on hyvää makua puutarhojensa hoitamisessa ja kasvien valinnoissa. Kaupunkien jalkakäytävät ja kadut hoidetaan ilmeisen tunnollisesti niin, että korjausvelkaa ei kulkija täällä pääse havaitsemaan.













Näkyvillä on taitavaa kivirakentamista, puurakentamista, maalaustaidetta, kaikenlaista koristelua ja muotoilua. Puu, metalli ja kivi ovat kaikkine koristeellisine yksityiskohtineen matkailijalle silmänruokaa, jolle loppua ei näy, menitpä minne tahansa.

Meillä oli ilo isäntiemme opastuksella käydä muutamassakin vanhassa linnassa ja eri uskontokuntien kirkoissa. Niissä riitti ihmettelemistä. Työtunteja ja työvuosia on käytetty säästelemättä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti